Uutislistaukseen

31.1.2022.jpg

KOKOONTUMISRAJOITUKSET POISTUVAT

31.1.2022 21.50

Tuomiokapitulin antamien uusien ohjeiden mukaan kokoontumisrajoitukset poistuvat 1.2.2022 alkaen. Tartuntatautilain ohjeistus on kuitenkin edelleen käytössä. Näin ollen maskisuositus säilyy ja kokoontumisissa pyritään välttämään lähikontakteja. Utajärven kirkossa on käytössä joka toinen penkkirivi. Tuomiokapitulin ohjeet ovat voimassa 28.2.2022 saakka.

Kaikki kirkossa järjestettävät yhteiset tilaisuudet lähetetään Kirkkoradion sekä seurakunnan Facebook- ja YouTube-kanavien kautta.

Koronatilanteen helpottuessa vahvistuu toivo paremmasta huomisesta. Odotamme yhdessä aikaa, jolloin elämä palaa taas normaaliksi. Saamme jättää omat ja yhteiset asiamme taivaallisen Isän hoidettavaksi. Hän on luvannut pitää meistä jokaisesta hyvää huolta.

"Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." (Jeremia 29:11)

Ystävyydellä,

Heikki-kirkkoherra