Mikkelinpäivän perhekirkko kirkossa

su 2.10. klo 10.00
Mikkelinpäivä

Kirkko

Osallistu paikan päällä tai verkossa
Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Tapahtuma toistetaan ulkoisessa palvelussa

Mikkelinpäivä (Enkelien sunnuntai)

JUMALAN SANANSAATTAJAT

400-luvulta lähtien on syyskuun 29. päivä omistettu ylienkeli Mikaelille. Taistelu, jonka hän kävi pimeyden valtoja vastaan, liittyy pääsiäiseen. Kristus on saavuttanut ratkaisevan voiton pahan valloista, mutta taistelu jatkuu edelleen maailmassa. Myöhemmin mikkelinpäivästä on tullut kaikkien enkelien päivä, jolloin tutkistellaan heidän merkitystään ja tehtäviään. Jumalan sanansaattajina enkelit suojelevat ja opastavat ihmistä ja muistuttavat häntä Jumalan tahdon mukaisesta elämästä.

Mikkelinpäivää vietetään 29.9. tai, jos se on arkipäivä, seuraavana sunnuntaina. (Kirkkokäsikirjasta)

Toimittaa Heikki Nissinen. Kanttorina Anna-Mari Tuovinen. Musiikkiavustajina Jenna Väisänen, laulu ja Matteus Säily, urut. Lukukappaleen lukijoina Anna-Elina ja Selma Perttunen. Esirukouksessa avustaa Tuula Savolainen ja lapsiavustaja. Suntiona ja kuvaajana Antti Nissinen.

Virret Lasten virsikirjasta: LV 43 (virsi 494) Luoja enkeleineen, LV 63 (virsi 720) Jeesus, meidän veljemme, LV 44 (virsi 971) Suojelusenkeli, LV 134:1- (virsi 397) Kun on turva Jumalassa, virsi 747 Ympärillä ihmisien, LV 46 Anna enkeleitä.

Muu musiikki: säv. Lauri-Kalle Kallunki, san. Niilo Rauhala: Lapsen tie on aamun tie,
kansansävelmä, san. tuntematon, sov. Juha Hakulinen: Enkeli (Nyt kerron mä sulle, lapseni).

Kolehti Pohjois-Suomen tunturikappelien ja maamme tiekirkkotoiminnan tukemiseen. Kolehtiin voi osallistua myös Utajärven seurakunnan kolehtitilin FI45 5490 0710 0024 09 OKOYFIHH kautta. Viestikenttään on hyvä lisätä "kolehti 2.10.2022".

Perhekirkon jälkeen mehu- ja pullakahvitarjoilu kirkossa.

  • Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Jumalanpalvelukset ja uskonelämä
  • Lapsille ja lapsiperheille Lapsille ja lapsiperheille
  • Aikuisille Aikuisille

Linkki avautuu uudessa välilehdessä