1. adventtisunnuntain messu kirkossa

su 29.11. kello 10.00
1. adventtisunnuntai
Kirkko

1. adventtisunnuntai

KUNINKAASI TULEE NÖYRÄNÄ

Uskonpuhdistuksen kirkoissa päivän päätekstinä on keskiajan perinteen mukaisesti kertomus Jeesuksen ratsastuksesta Jerusalemiin. Jeesus ei tullut Jerusalemiin maallisten valtiaiden tavoin, vaan nöyränä, aasilla ratsastaen. Näin hän liittyi Sakarjan kirjan profetiaan rauhan kuninkaan tulemisesta. Tähän viittaa myös päivän nimitys nöyrtymisen adventti (adventus humiliationis).

Kirkkovuoden ensimmäinen sunnuntai julistaa, että Jumala ei ole kaukana meistä. Hän lähestyy kansaansa antaakseen sille pelastuksen uuden ajan. Hoosiannaa laulaen tervehdimme Jeesusta Kuninkaanamme ja iloitsemme siitä, että hän on tullut ja vapauttanut meidät yhteyteen Jumalan ja toistemme kanssa.

Päivän evankeliumit liittävät adventin ja joulun palmusunnuntaihin ja pääsiäisen tapahtumiin. Näin kirkkovuoden pääsiäiskeskeisyys tulee esille alusta lähtien. Joulu saa merkityksensä vain yhteydessä Kristuksen kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen. (Kirkkokäsikirjasta)

Toimittaa Heikki Nissinen. Kanttorina Anna-Mari Tuovinen. Kirkkokuoro. Sirkka Kangaspuoskari, trumpetti. Messun yhteydessä diakoniatyöntekijä Heidi Laitisen virkaan siunaaminen. Virret: 2:1-2, 13:1, synnintunnustus 702, 126, 3:2,4,6 (kuoro: säkeistöt 1,3,5), 963, 525:1-, 933, 15, 1. Muu musiikki: A. Vivaldi: Talvi (orkesterisarjasta neljä vuodenaikaa), säv. M. Ylipää: 1. adventtisunnuntain psalmi, Valmista tie Herrallesi, yhteisen esirukouksen rukouslauluna Hoosianna, kuule rukouksemme, O. Lindberg: Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta, Tie tehkää tulla Herran. Kirkkokahvi ja päiväjuhla srk-talolla. Kolehti pakolaisten auttamiseen muun muassa tukemalla toimeentulon hankkimista ja tarjoamalla lapsille mahdollisuuksia palata kouluun Kirkon Ulkomaanavun kautta.