Messu kirkossa

su 25.11. kello 10.00

Messu kirkossa Kirkko

Tuomiosunnuntai (Kristuksen kuninkuuden sunnuntai)

KRISTUS, KAIKKEUDEN HERRA

Kirkkovuoden viimeisen sunnuntain nimi vaihtelee eri kirkoissa. Joissain kirkoissa puhutaan vain viimeisestä sunnuntaista ilman lisämääreitä. Suomessa otettiin vuoden 1958 evankeliumikirjaan Ruotsin esikuvan mukaisesti nimitys tuomiosunnuntai. Tästä päivästä käytetään myös nimitystä Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Nämä kaksi erilaista aihetta muodostavat kuitenkin kokonaisuuden: kirkkotaiteessakin Kristus viimeisen tuomion toteuttajana on kuvattu maailmankaikkeuden valtiaaksi (Khristos Pantokrator).

Päivän evankeliumitekstin mukaan Kristus tulee aikojen lopulla "kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa ja istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle" (Matt. 25: 31). Näin kirkkovuoden viimeinen sunnuntai liittyy samalla seuraavaan sunnuntaihin, adventtiin. Kirkkovuoden alussa ja lopussa - tai lopussa ja alussa - kuuluu sama viesti: Jumala lähestyy meitä Kristuksessa ja asettaa meidät kasvojensa eteen. Ihminen on vastuussa teoistaan ja tekemättä jättämisistään. Viimeisessä tuomiossa Jumalan vanhurskaus toteutuu lopullisesti. (Kirkkokäsikirjasta)

Toimittaa Kalevi Junnikkala. Kanttorina Anna-Mari Tuovinen. Virret: 160, synnintunnustus 700, 728, 158:1-5, 433:1-, 228, 162. Yksinlaulua Jouko Isoniemi. Kolehti köyhyyden ja perusturvattomuuden poistamiseen maailman köyhimmillä alueille Kirkon Ulkomaanavun kautta.


Katso myös

su 20.1. klo 10.00

Kirkko

Sanajumalanpalvelus kirkossa

2. sunnuntai loppiaisesta

JEESUS ILMAISEE JUMALALLISEN VOIMANSA

Kaanan häitä kuvaava teksti oli aikoinaan yksi loppiaisen aiheista. Kun kertomus tietäjistä liitettiin keskiajalla loppiaiseen, evankeliumiteksti Kaanan häistä sijoitettiin toiseen loppiaisen jälkeiseen sunnuntaihin. Näin kirkkovuodessa siirrytään Jeesuksen lapsuudesta hänen julkisen toimintansa alkuun. Jeesus kutsuu ihmisiä näkemään Jumalan suuria tekoja. (Kirkkokäsikirjasta)
ke 23.1. klo 14.00

Muu tila

Hoivakoti Kirkkopuiston siunaaminen

Hoivakoti Kirkkopuiston siunaaminen
ke 23.1. klo 17.30

Seurakuntatalo