Messu kirkossa, huom! aika.

su 11.11. kello 18.00

Messu kirkossa, huom! aika. Kirkko

Ei jumalanpalvelusta aamulla!

25. sunnuntai helluntaista

KUOLEMASTA ELÄMÄÄN

Kristitty saa luottaa siihen, ettei kuolemalla ole viimeistä sanaa hänen elämässään. Vaikka monet kysymykset jäävät täällä vastausta vaille, hän uskoo, että Jeesus on voittanut kuoleman vallan. Niin kuin Jeesus maallisen elämänsä aikana herätti kuolleita, samoin hän on herättävä meidät viimeisenä päivänä. Jumala, joka on antanut Jeesuksen nousta kuolleista, on elämän ja kuoleman Herra. (Kirkkokäsikirjasta)

Toimittaa Kalevi Junnikkala. Kanttorina Anna-Mari Tuovinen. Virret: 621, synnintunnustus 712, 132, 925, 464:1-, 232, 471. Kolehti oppilaitos- ja nuorisotyöhön eri järjestöille.


Katso myös

su 20.1. klo 10.00

Kirkko

Sanajumalanpalvelus kirkossa

2. sunnuntai loppiaisesta

JEESUS ILMAISEE JUMALALLISEN VOIMANSA

Kaanan häitä kuvaava teksti oli aikoinaan yksi loppiaisen aiheista. Kun kertomus tietäjistä liitettiin keskiajalla loppiaiseen, evankeliumiteksti Kaanan häistä sijoitettiin toiseen loppiaisen jälkeiseen sunnuntaihin. Näin kirkkovuodessa siirrytään Jeesuksen lapsuudesta hänen julkisen toimintansa alkuun. Jeesus kutsuu ihmisiä näkemään Jumalan suuria tekoja. (Kirkkokäsikirjasta)
ke 23.1. klo 14.00

Muu tila

Hoivakoti Kirkkopuiston siunaaminen

Hoivakoti Kirkkopuiston siunaaminen
ke 23.1. klo 17.30

Seurakuntatalo