 |
|
 |
 |
 |

Lähetystyö
Onhan kirjoitettu: "Jokainen, joka huutaa avuksensa Herran nimeä, pelastuu".
Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko?
Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista?
Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? Onhan kirjoitettu: "Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan
askeleet!" (Room.10:13-15)
Utajärven seurakunnan lähetystyö pyrkii:
- Tekemään tunnetuksi kristillistä lähetystyötä ja antamaan kansainvälisyyskasvatusta.
- Tukemaan lähetystyötä keräämällä varoja erityisesti seurakunnan nimikkolähettien
työn tukemiseksi, sekä muistamalla heitä mm. esirukouksissa.
Ajankohtaista
VAPPUTAPAHTUMA
(01.05.2012)
Vappuna järjestettiin Utajärvellä koko perheen yhteinen vapputapahtuma seurakuntatalolla. Väkeä oli paikalla noin 130.. Onnenpyörä ja onginta sekä arpajaiset ja arvaus kuuluivat perinteisesti ohjelmaan. Vesa-Tapio Palokangas laulatti kevätlauluja. Tänä vuonna tapahtumassa vierailivat taikuri Peetu-Pelle ja Ippe-Pelle Tyrnävältä. Esitys oli hauska ja monet lapset saivat olla avustajina. Tapahtumassa oli tarjolla tuoreita munkkeja ja vohveleita, reilua kahvia ja simaa. Monet paikalliset yrittäjät ja yksityiset olivat lahjoittaneet arpavoittoja. Jurvelinin ja Korhosen puutarhoilta lahjoitettiin kauniita kevätkukkia myytäväksi lähetystyön hyväksi. Tapahtuman tuotto noin 1400 ¤ menee oman seurakunnan nimikkolähettien työn tukemiseen Tansaniassa Suomen Lähetysseuran kautta. Seurakunnan nuorilla oli omat arpajaiset. Niiden tuotto menee myös Tansaniaan "Mwanzan lasten ja nuorten" hyväksi.
NAISTENPÄIVÄ LA 14.4.
(14.04.2012)
Utajärven seurakunnassa vietetään lauantaina 14.4. Naistenpäivää. Päivän teemana on ”Martat ja Mariat”. Ohjelma alkaa Viikkomessulla Utajärven kirkossa klo 11. Messun toimittaa kirkkoherra Heikki Nissinen. Naistenpäivä jatkuu messun jälkeen seurakuntakeskuksessa ruokailulla. Ruuan jälkeen on ohjelmaa. Ohjelmassa tarkastellaan Martta – ja Maria-teemaa eri näkökulmista, kuunnellaan musiikkiesityksiä ja runoja, lauletaan yhdessä ja osallistutaan Martta-pajaan tai Maria-pajaan. Martat touhuavat käsillään, Mariat hiljentyvät Jumalan Sanan äärelle. Päivän aikana on mahdollisuus jättää esirukouspyyntöjä ja jakaa asioita yhdessä toisten naisten kanssa.
Päivän vapaaehtoinen tuotto käytetään Utajärven seurakunnan nimikkolähettien työn tukemiseen. Naistenpäivän toteutuksesta vastaavat seurakunnan työntekijät ja joukko vapaaehtoisia seurakuntalaisia. Päivän aikana on mahdollisuus ostaa Yhteisvastuu-tuotteita.
|
|
 |
 |
|