Musiikkiryhmä Amani

Amani on afrikkalaista musiikkia esittävä oululainen musiikkiryhmä.

Amani aloitti toimintansa jo vuonna 1976 rippikoulunuorten perustamana Lapiosalmi-kuorona. Ryhmä esitti musiikkia sekä lähetyskentiltä että kotimaasta, mutta vuonna 1986 Tansaniaan tehdyn esiintymismatkan jälkeen alkoi kypsyä ajatus afrikkalaiseen musiikkiin erikoistumisesta ja nimen vaihtamisesta tyyliin sopivammaksi. Nimeksi valittiin swahilinkielinen sana Amani, joka tarkoittaa rauhaa.

Vuosien varrella Amania ovat johtaneet Terho Granlund, Antti Kerola, Heini Annala ja Markku Vuolteenaho, Elina Koivusalo, Sari Pahkala, Elina Kinnunen, Terhi Latvala, Miika Halmetoja ja Emmi-Lotta Vuollo sekä Marjo Kumpulainen.

Amanissa on vaikuttanut vuosien mittaan pitkälle toista sataa muusikkoa. Ryhmän koko on vaihdellut suurkuorosta bändivetoiseen kokoonpanoon. Jo useamman vuoden ajan Amani on keikkaillut noin 10–15 hengen kokoisella ryhmällä.

Amani
Amani