Reilusti juhlille

Oulun hiippakunnan lähetysjuhlat Utajärvellä 31.8.- 2.9.2018

Viime syksynä saimme olla lähetysjuhlilla Muoniossa upeiden tuntureiden ympyröimänä. Juhlat onnistuivat erinomaisesti. Jos Jumala suo, ensi syksynä Oulun hiippakunnan lähetysjuhlat järjestetään Utajärvellä Oulujokilaakson maisemissa. Utajärvi sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun rajalla n. 60 kilometrin päässä Oulusta Kajaanin suuntaan. Utajärven seurakunta kuuluu Limingan rovastikuntaan. Vähän alle 2400 jäsenen seurakunnalle juhlien järjestäminen yhdessä hiippakunnan ja rovastikunnan muiden seurakuntien kanssa on erittäin mieluisa ja toki samalla haastava tehtävä.

Juhlien teemana on Reilusti.

Utajärven seurakunta on Reilun kaupan seurakunta ja Utajärven kunta on ensimmäinen Reilun kaupan kunta Suomessa. Alun perin seurakunnasta liikkeelle lähtenyt toiminta on rohkaissut monia muitakin paikallisia tahoja edistämään Reilua kauppaa ja tekemään omissa hankinnoissaan eettisiä valintoja. 

Lähetysjuhlien keskeisinä kokoontumispaikkoina tulevat olemaan kyläkeskuksessa sijaitsevat Utajärven jäähalli sekä liikunta- ja nuorisotalo. Ruokailu järjestetään läheisellä koululla. Utajärven kirkossa ja seurakuntatalolla on myös juhliin liittyvää ohjelmaa.

Lisätietoa lähetysjuhlista sekä paikkakunnan ja lähialueen majoitusmahdollisuuksista löytyy Utajärven seurakunnan kotisivuilta. Tietoja täydennetään valmistelujen edetessä. Oulun hiippakunnan sivuilla on yleistä tietoa vuodesta 1981 alkaen järjestetyistä hiippakunnan lähetysjuhlista. Vuosien ja vuosikymmenten aikana juhlapaikka on ollut vuorollaan eri puolilla kaunista ja laajaa hiippakuntaamme. Nyt on Limingan rovastikunnan ja Utajärven seurakunnan vuoro kantaa järjestelyvastuuta. Taivaan Isä juhlamme siunatkoon. Sydämellisesti tervetuloa lähetysjuhlille Utajärvelle!

Heikki Nissinen
kirkkoherra, rovasti
Utajärven seurakunta