Utajärven seurakunnan historiaa

Lähteenä Utajärven vaiheita- kirja, joka on Utajärven kirkon 200-vuotisjuhlakirja vuodelta 1962. Toinen painos on vuodelta 1984.

Limingan erämaa-alueesta itsenäiseksi seurakunnaksi


Aikaisemmin joko Saloisiin tai todennäköisemmin Iihin kuuluneen Limingan seurakunnan itsenäistyessä 1400-luvun jälkipuoliskolla myös Oulujokilaakson silloin vielä vaatimaton asutus joutui Limingan alaisuuteen. Oulunsuun kappelin iästä ei ole varmoja tietoja; ainakin 1500-luvun lopulla oli kauppapaikalla pyhättö, jota arvattavasti myös jokilaakson asukkaat käyttivät. Käsitys, että Muhos olisi ollut kappelikuntana jo ennen Limingan itsenäistymistä, on varmaankin virheellinen. Kun perimätieto väittää Muhoksella olleen kaksi peräkkäistä, venäläisten polttamaa kirkkoa ennen nykyistä, v.1634 rakennettua pyhäkköä, on luultavasti kysymys 1500-luvun kirkkotuvista, mutta tuskin varsinaisista kappelikirkoista.

Aivan uuteen vaiheeseen Oulujokilaakson seurakunnallinen elämä joutui v. 1610, jolloin vastaperustetusta Oulun kaupungista tuli Limingasta lohkaistun kaupunki- ja maaseurakunnan keskus. Alueellisesti Oulun seurakunta ulottui merestä Oulujärveen saakka. Nopeasti kehittyvän kaupungin v. 1613 rakennetusta pyhätöstä tuli puoleksitoista vuosisadaksi koko jokivarren emäkirkko, jonka ylläpitämiseen myös tulevat kappeliseurakunnat joutuivat osallistumaan. Joen keski- ja yläjuoksulta matka kaupunkiin oli kuitenkin sekä pitkä että hankala. Muhoksen nykyisen kirkon rakentamiseen saatiin lupa v. 1632, ja ensimmäinen tiedossa oleva kappalainen Abram Bång astui virkaansa v. 1630. Näistä tiedoista päätellen Muhoksen kappelikunnan perustaminen sijoittuisi vv:n 1930-32 tienoille ja ainakin tästä ajankohdasta lähtien Utajärven alue kuului Muhoksen kappeliin. Rovastikuntatarkastuksessa, joka pidettiin Oulussa 1.5.1688, todettiin Muhoksella olevan kaksi kappalaista ja samalla luetellaan se saarnapaikat, joissa Muhoksen papisto käy jumalanpalveluksia pitämässä. Luettelo on sikäli mielenkiintoinen, että siinä mainitaan seitsemän sittemmin Utajärven seurakuntaan kuulunutta kylää: Vuotunki, Sanginjärvi, Juorkuna, Särkijärvi, Utajärvi, Niska ja Ahmas. Utajärven kylästä huomautetaan erityisesti, että siellä on neljätoista talollista.

On selvää, ettei Oulujokilaakson seurakunnallinen organisaatio sellaisena, miksi se oli vakiintunut suurvalta-ajan kuluessa, vastannut isonvihan ja hattujen sodan jälkeisten rauhanvuosien vaatimuksia. Jo 1640-luvulla herännyt ajatus Muhoksen kappelikunnan itsenäistymisestä tuli uudelleen ajankohtaiseksi varsinkin sen jälkeen, kun Oulun ahtaaksi ja rappeutuneeksi todetun puukirkon tilalle 1750-luvulla alettiin suunnitella tilavaa kivikirkkoa, jonka kustannuksia Muhoksen kappelilaiset pelkäsivät. Saman aikaisesti alettiin valmistella Utajärven erottamista omaksi kappeliseurakunnaksi.

Piispa Carl Fredrik Mennanderin pitäessä tarkastusta Oulun kirkossa 10.2.1760, käsiteltiin Särkijärven, Juorkunan, Vuotungin, Sanginjärven, Niskan, Ahmasten ja Utajärven kylänmiesten kirjallista anomusta saada omalla kustannuksellaan ja ilman julkista tai muiden avustusta rakentaa erillinen kappeli Utajärven kylään, ja että toinen Muhoksella olevista kappalaisista voitaisiin siirtää Utajärvelle. Perusteluna mainittiin, että luetelluissa kylissä torppareita ja sotamiehiä lukuun ottamatta on 85 savua ja kirkkomatka Muhokselle on pitkä ja hankala, toisille 7.5, toisille 6.5 peninkulmaa ja niin edelleen. Kappalaisen Muhoksella oleva virkatalo voitaisiin vaihtaa Utajärvellä olevaan samalla tavalla verotettuun taloon, jolloin kruunulle ei aiheutuisi vahinkoa. Mielipiteitä tiedusteltaessa rovasti Johan Wegelius katsoi, että ehdotettu järjestely edistäisi kristinuskon ja jumalisuuden leviämistä näiden niin kaukana asuvien kappelilaisten keskuudessa. Kappelilaisilla ei ollut mitään muistutettavaa, ja papisto huomautti vain siitä, että kappelikunta olisi jaettava yhtä hyviin osiin kappalaisten kesken, koska ylipuolen (Utajärven) asukkaat vanhastaan olivat olleet kunniallisempia pappeja kohtaan, kuin alapuolen asukkaat. Muutamat anojista esittivät vielä, että uuteen kirkkoon olisi saatava osa Muhoksen kirkkoon aikaisemmin yhteisesti ostetuista vaatevaroista ja toinen kello. Tähän piispa huomautti, että kalusto tällaisissa jaoissa on tapana jättää vanhaan kirkkoon. Muuten hän jätti kappelinperustamiskysymyksen asianomaisten edelleen ajettavaksi ja aikanaan konsistorissa esille otettavaksi.

Anomukseen oli suhtauduttu myönteisesti. Seuraavana vuonna (1761) annetulla kuninkaan käskykirjeellä Utajärvi muodostettiin kappeliseurakunnaksi, johon Muhoksen toisen kappalaisen tuli siirtyä. Tästä ratkaisevasta päätöksestä on virallisten asiakirjojen ohella kertonut Muhoksen kirkon seinässä ollut muistoteksti:

Wuonna 1760 anoi ylipuolen Seurakunta
uutta Kappeli Kirckua Utajärvesä,
johon Kuningaallinen Majesteti
andoi lupaa Wuona 1761 sinä 16 päivänä
syyskuuta”

Tuloksena oli siis Utajärven kappelikunta, joka kuitenkin toistaiseksi oli vain paperilla ja sitä paitsi kuten Muhoskin Oulun emäseurakunnan alainen. Muhoksen itsenäistymispyrkimykset johtivat tulokseen vasta vuonna 1766, jolloin Utajärvi siirtyi Muhoksen emäseurakunnan kappeliksi.

Tällä välin oli Utajärvelle ehditty rakentaa sekä kirkko (1762) että tapuli. Oulun kunnia-arvoisa puukirkko purettiin vasta vuonna 1769, minkä jälkeen entisiä kappelilaisia niin suuresti huolestuttanut kivikirkkotyömaa pääsi käyntiin v. 1771 ruotsinmaalaisen muurarimestari Daniel Hagmanin piirustusten mukaan. Kaupungin uudenmallinen ristikirkko oli ensimmäistä kertaa käytössä kuusi vuotta myöhemmin, tosin vielä sisustukseltaan keskeneräisenä. Jokilaakson keski- ja yläjuoksun asukkaat olivat siis hyvissä ajoin välttyneet uhkaavasta rasituksesta. Utajärveläiset olivat kuitenkin ottaneet niskoilleen uuden taakan, oman kappelin rakentamisen ja ylläpidon.