Torstaipäivänä 2.2 kaksi reipasta ja mitään aavistamatonta tyttöä harppoi reippain askelin raittiissa pakkasilmassa kohti seurakuntataloa. Tulijat saapuivat paikalle erityisestä kutsusta, mutta heillä ei ollut mitään käsitystä siitä, miksi heidät oli seurakuntatalolle kutsuttu. “Äiti arveli, että meitä pyydetään tekstilukijoiksi seuraavaa radiojumalanpalvelukseen.”
2.2 on erityinen päivä Utajärven seurakunnassa. Tämä päivämäärä kääntyy nimittäin myös sanaleikiksi toinen toista. Tänä päivänä seurakunta haluaa muistuttaa, että seurakunnan toiminnassa ja Utajärvellä toimii aktiivisia ja innokkaita vapaaehtoisia toinen toista auttaen ja tukien. 2.2 on kaikkien vapaaehtoisien päivä, joille kuuluu kiitos pyyteettömästä palvelutyöstä. Tänä vuonna valitaan vuoden vapaaehtoiset kahdeksannen kerran. Vuoden 2011 vapaaehtoinen oli eläkeläinen Armi Lippo.
Vuoden 2012 vapaaehtoisiksi valittiin Utajärven koulun 9. luokkalaiset Jenna Huovinen ja Juulia Väänänen. He ovat edellisten vuosien aikana toimineet hyvin aktiivisina vapaaehtoisina seurakunnan ja 4H:n toiminnassa ja ovat osoittautuneet hyvin sitoutuneiksi ja oma-aloitteisiksi nuoriksi. Heidän toimintansa osoittaa, että nuoria vapaaehtoisia on ja että nuoretkin kykenevät sitoutumaan pitkäjänteiseen toimintaan.
Kun Jenna ja Juulia saapuivat seurakutatalolle, heitä pyydettiin istuutumaan alas, ja ottamaan pöydästä kakkua ja muita pöydässä tarjolla olevia suolaisia herkkuja. Tytöt olivat hieman ihmeissään, eivätkä todella tienneet, miksi heidät oli kutsuttu paikalle. Ilmeet olivat yllättyneet, kun kirkkoherra Heikki Nissinen kertoi, että heidät on valittu vuoden vapaaehtoisiksi.
Tytöt ovat olleet hyvin aktiivisia erityisesti varhaisnuorten kerhotoiminnassa. Jenna ja Juulia ovat jo usen vuoden ajan toimineet seurakunnan ja 4H:n varhaisnuortenkerhojen ohjaajina. Välillä tytöt ovat pyörittäneet useampaakin kerhoa samanaikaisesti. Haluamme seurakunnan puolesta kiittää kaikkia aktiivisia kerhonohjaajia, joita ilman ei Utajärvellä toimisi varhaisnuorten kerhoja!

Tytöt prinsessakoulun oppilaina 5-vuotiaiden syntymäpäivänäytelmässä vuonna 2010
Molemmat tytöt olivat mukana seurakunnan ja myrsky-hankkeen yhteisessä lavastekerhossa koko sen kaksivuotisen toimintakauden ajan alusta loppuun saakka. Kerholaiset suunnittelivat, toteuttivat ohjelmaa ja valmistivat lavasteita seurakunnan perhetapahtumiin. Kerholaiset käyttivät valtavasti omaa aikaansa erityisesti vuoden 2009 adventtitapahtuman tonttulan rakentamiseen. Jenna ja Juulia ovat jääneet monien utajärvisten lasten mieleen leipuritonttuina, jotka valmistavat kaikki Utajärven piparkakut! Toisille he ovat tulleet tutuiksi prinsessakoulun oppilaina seurakunnan järjestämillä 5-vuotiaiden syntymäpäivillä ja vuoden 2010 adventtitapahtuman näytelmässä. Vielä tänäkin talvena ovat lapset kyselleet, missä ovat ne tontut seurakuntatalon alakerrasta.
On myös syytä mainita, että Jenna ja Juulia ovat olleet 4H:n toiminnanjohtajalle Tarja Karjalaiselle iso apu monissa tapahtumissa. Minne vain on vapaaehtoisia tarvittu, ovat tytöt innokkaasti lähteneet mukaan. Jenna ja Juulia ovat olleet järjestämässä mm. kahvitusta seurakunnan nuorisotyön kummitytön hyväksi ja usein kovasta pakkasesta huolimatta hoitamassa 4H:n myyntipöytää tai onnenpyörää joulunavauksessa.
Utajärven 4H:n toiminnanjohtajan Tarja Karjalaisen sanoin: ”Tytöt ovat olleet aktiivisia myös 4H-toiminnassa, mm. olleet mukana 4H-yritystapahtumissa Jyväskylässä ja Seinäjoella. Tytöt olivat innolla järjestämässä 4H-yhdistyksen 70-vuotisjuhlia. Jenna veti v. 2010 aikana 43 kerhokertaa, Juuliakin noin 30 kertaa.Tytöt tienaavat omaa rahaa paitsi kerhonohjauksella, myös 4H-työpalvelussa ja omassa 4H-yrityksessään. Kun muistetaan, että kaikki tämä on tehty koulutyön lisäksi, voi hyvällä syyllä sanoa tyttöjen olevan aktiivisia nuoria.”
Kun kysyimme tytöiltä mikä heidät on saanut toimimaan vapaaehtoisina, oli Jenna Huovisella selvä vastaus: ” On mukavaa kokeilla erilaisia juttuja ja toimia ihmisten kanssa.” Kahvittelutilaisuuden jälkeen, tytöt lähtivät töihin jäteasemalle.
Lämpimät onnittelut ja kiitokset tytöille aktiivisuudesta, ja tehdystä työstä!
-Minna Virtanen, nuorisotyönohjaaja

Jenna Huovinen ja Juulia Väänänen saivat muistoksi yhteisvastuuteemaiset arkienkelimukit, sekä heijastimet